Tautinen aamu. Ei oikein uni maittanut yöllä kun oli viimeisteltävä viimehetken pakkaukset ja hoidettava kaikki kotiin jäävien juoksevat asiat muutamassa tunnissa.
Aamulla oikein mukava ilma ja nopeastihan tuonne satamaan pääsi, mitä sitä nyt niin turhan aamulla aikaisin sitten oikein heräsi. Tosin taisi elukkavahti olla innoissaan päästessään eroon meikäläisestä sillä kolkutteli pattereihin jo ennen neljää ... huhhuh.
Lähtö klo 06.00 ja Tallinkin katamaraani lähtisi klo.07:45.
Laivalla hyvä palvelu ja oikein siisti ja hyvä liina jolla sai Bemun kiinni kunnolla. Ja sitten odoteltiin. Tallinnan päässä ja muodollisuudet menivät tosi nopeasti, tullimiestä hieman kiinnosti matkan tarkoitus ja päänmäärä turinaa olisi ollut, mutta onneksi takana oleva jono pakotti päästämään meitsi liikenteeseen.
Niin ja sitten se pakollinen ensimmäinen eksyminen ... totta maar on tullut käytyä Tallinnassa useamminkin, mutta jalkaisin liikuskeltua siellä ja sitten kun huomasi tien niin totta maar sitä oli väärällä kaistalla ja vaihtamaankaan ei päässyt ... noh ei lupaavasti alkanut tämä reissu. Onneksi lopulta pääsin takaisin Pärnun maantielle ja matka jatkui. Sitten tuli törmättyä näihin liikennejärjestelyihin.
Toivottavasti etelä-Helsingin ihmiset oppivat joskus merkkaamaan tiet kunnolla. Viron osuudelta Via Baltica oli lähes koko matkaltaan remontissa ja nopeusrajoitukset luokkaa 30 ja 50 km/h. Nekin aivan liian yläkanttiinsa. Mutta tulipahan tarkistettua ettei kulkupelissä ollut löyhiä pultteja ja muttereita ja jos olikin niin sinnehän jäivät. Mikähän siinä oli, että matkallani minut ohitti muutama samalla paatilla tullut auto monastikin ja vauhdilla? Ja miten itse olin sitten pääsyt heidän edelleen omalla rauhallisella vauhdillani? Noh sehän on heidän päänsärkynsä.
Rajamuodollisuudet olivat läpihuutojuttuja muutama hassu minuutti ja taas menoksi. Kaunasta lähestyessäni ihmettelin vastaantulevaa autoa josta roikkui jotain ulkona sivulta, noh aikanaan ropponen tuli vastaan ja sieltähän roikkui Miliisi vyötäisistään ulkona Ladasta roikkuen ja tutkaili vastaantulevaa liikennettä. Häiritseeköhän tuo tuulilasi ko. vimpaimen käyttöä? .... siis tutkan.
Noh ei hätiä mitiä Kaunasissa sitten pakolliset harhailut hotellin etsinnässä. Olikin eka etukäteen varattu majoitus Takioji Neris seuraavista päivistä sitten ei ollutkaan tietoa kunnes sitten taas Budapestissa ...... Huone oli siisti ja palvelu ihan OK, pyörän sai 7 €:n maksulla vartioituun aitaukseen yöksi.
Kaunasissa oli tänään jokin MP näyttely ja sen huomasi, parkkipaikalla oli muutama Valkovenäläinen Customi. Niin ja pyörillä matkaavathan olivat sitten valloittaneet hotellin ulkoravintelin, syntyi pieni hiljaisuus kun meisti raahasi omia kamojaan huoneeseen. Eivät vastanneet tervehdykseen joten jätin heidät omaan rauhaansa kuten myös hekin minut.
Tosin huoneen ikkunan ollessa ko.pihalle alkoi meikäläisen musiikkimaun kestävyyttä koetella sillä Via Condions tms. tuntui olevan kova sana ... muuta renkutustahan ei sitten siellä kuullutkaan, välillä teki mieli mennä tarjoamaan omia CD:tä lainaksi edes hetkeksi. Noh muutaman olusen ja kunnon sapuskan jälkeen koisimaan jotta aamulla pääsisi jatkamaan matkaa.
Se pakollinen vakuutusmaksu tuntui sitten vaihtelevan suuresti siinä rajalla kun vertailtiin muiden matkalaisten kanssa.
Niin ja ajettua tuli 655 km.
Noh omalle kohdalle sattui vain pyörän ihmettelyä ja Goodbye tosin kyseltiin että minnes matka. Hölmöyttänihän kerroin sillä taisi jokainen miliisinpentele saada tiedon retitistäni tai sitten siellä oli jokin tehoisku meneillään sillä seuraavan n.20 km matkalla minut pysäytettiin kaiken kaikkiaan 8 kertaa .... siis KAHDEKSAN ja joka kerta homman nimi sama ... ei kyselty papereita vaan pyörittiin pyörän ympärillä ja sitten kohteliaasti Goodbye, luulisi siellä nyt pyöriä nähdyn jo, mutta minkäs teet kun on niin tyylikäs pyörä niin on tyylikäs.
Liettuan puolella rajaa yritin vaihtaa Luiroja slotyiksi yms., mutta eipäs se käynytkään siinä pankissa noin suoraan ja vaihto halukkuus oli samaa kun HD-miehelle olisi tarjottu vaihdossa jaappanin ihmettä. Niin olisihan se käynyt että ensiksi olisi vaihdettu eurot liteiksi ja litit sitten slotyiksi ja joka välissä sitten tietenkin provikat, noh totesin ääneen "että luulin tulleeni pankkiin" ja marssin ulos. Samaisesta pankista oli näet rahat vaihdettu ilman venkuroita eräälle suomalaiselle perheelle jotka tapasin sitten Suwalkissa uudelleen.
Puolan puolella sitten ajellessani autojonojen ohi satuin yllättämään tärkeän kaverin kesken kaffitauon ja hirveällä älämölöllä piti kääntyä takaisin jonon vierelle. Noh kahvinsa juotuaan kaveri päästi koko autoletkan mun edelle ja sitten seisotti vielä jonkin aikaa senkin jälkeen ennenkuin pääsin leimauttamaan passini ja sitten taas rahanvaihtopaikkaa etsimään. Se löytyikin sitten suhteellisen helposti ja eikun menoksi.Heti raja-aseman jälkeen tuli joku motoristi tosi tyylikkäällä pyörällä vastaan ... oli vain punainen väriltään. Taisi olla suomalainen kun kaveri käänteli kypärää siihen malliin. Itse olin saanut noista rajamuodollisuuksista sen verran tarpeen että matkaa jatkettiin kiihtyvällä nopeudella.
Suwalkin McDonaldsille sitten syömään, Siellähän tapasin sitten aikaisemmin rajalla yhyttämääni perheeseen, heille oli tullut Mersuun syyläriin vuoto joka oli käyty korjaamassa jonkin kyläsepän pihassa. Siellä oli myös joukko Austraalialaisia eläkeläisiä, jotka olivat lentäneet Eurooppaan tehdäkseen varsin kattavan bussimatkan, olivat kuulemman olleet jo 5 viikkoa reissussa ja vielä viikonpäivät jäljellä.
Ko. McDonaldsilla ei sitten tiedetty mikä on ISO Cokis. Neitokainen meni varsin hämmentyneeksi pyytäessäni iso cocista ja pyysi apua toiselta myyjättäreltä. Tämähän tokaisi että mitäs siinä ihmettelet anna tavallinen juoma vain ettei se siitä valita kuiteskaan. Tyttönen ei tiedä vieläkään että ko.asiakas sattui ymmärtämään ko. vuodatuksen sanasta sanaan, mutta tämä 'palvelu'asenne oli sitten lähes läpi koko Puolan voimasssa eli ei enään koskaan muuten kuin läpi ja äkkiä.
Varsovassa sitten taas eksyminen, miten ihmeessä paikalliset pärjäävät kun ei minkäänlaisia tienviittoja aivan sattumalta löysin tien lentokentälle ja sitä myöten Krakovaan päin.
Toinen yö sitten muutama kilometri ennen Radomia ihka uudessa hotellissa. Taisin olla ko.huoneen ensimmäinen asiakas taatusti olin kuitenkin ko. paikan ainut asukas sinä yönä. Ruoka oli hyvää ja halpaa kunnon pihvi juomineen noin 30 FIM ja yö 150 FIM. Ammupala surkea, vaan ketkäs sitten ilmestyivät samaiseen paikkaan aamupalalle. Mersu-perhehän sinne, olivat yöpyneet muutamaa kilometriä aikaisemmassa paikassa, paikassa jonne olin itsekin yrittänyt vaan en päässyt kun eivät hyväksyneet Visaa ja käteisvaroista puuttui vaivainen Zloty.
Samaisen paikan pihalla oli joukko paikallisia johtajia joita pyörä taas kiinnosti sen verran, että erään oli pakko tulla kertomaan että on käynyt Suomessa yms.
ajettua tuli 505 km.
Portinvartija ystävällisesti opasti siihen kopinviereen parkille puun alle suojaan, ja sitten se tapahtui eli panin sivutukea alle ja jotenkin jalka lipsahti ja pyörää ja ukkoa vietiin. Noh äkkiähän sitä ukko pääsi ylös ja apujakin tuli mopon nostamiseen riittämiin. Kypärän pyysivät sinne vahtikoppiin, hieno ele näin ei tarvinnut raahata sitä ympäriinsä ja siellä se ainakin säilyi kuivana.
Paikkahan oli varsin mykistävä, mutta jotenkin ne kaikki filmit mitä on nähnyt etukäteen olivat sentään valmistaneet niin ettei suurempia tunnekuohuja tuntunut. Vaikuttavinta kuitenkin oli uhrien valokuvat jotka tuntuivat tuijottavan suoraan katsojan sieluun. Kyllä ihminen on kekseliäs kun kyseeseen tulee toisen ihmisolennon tappaminen ja vahingoittaminen.
Matka jatkuu ja samoin sade onneksi sitten hieman taukoaa ja pääsee jatkamaan matkaa hieman reippaammin.
Sitten tuli hieman sydämentykytyksiä, niitä halvatun pikipaikkoja kun oli rutosti ja juuri olin päässyt oikein nautiskelemaan suhteellisen kuivasta tiestä ja mukavasta matkavauhdista niin etupäästä kuului paukahdus ja sitten meitsi oli kuin entinen ilotyttö jalat levällään yrittäen pitää konetta pystyssä liikkeessä eteenpäin.
Onneksi pystyinkin pitämään mopon pystyssä, uskomaton paukahdus siitä kuului kun etupyörän pito petti edellä kirotusta pikipaikasta. Mitenköhän olisi käynyt jos olisi ollut kyytiläinen mukana? Siitä sitten hieman toppuuttelemaan hermoja seuraavalle pysäkille.
Ja taas alkaa satamaan .... eikö se nyt jo riitä. Ei kun matkaan Puolasta on jo pakko päästä pois. Hieman taas eksyskelin ja yritin taas kysellä paikallisilta neuvoa, mutta tuloksena oli vain, että porukat kävelivät entistä jäykemmin ja rivakammin ohi mitään sanomatta .... alkaa riittämään tämä Puola jo.
Sattuman kaupalla sitten löysin tien Slovakian rajalle, mukaan ottamani Michelinin karttakirja on pikemnminkin verkonpaino kuin todellinen kartta.
Rajan ylitys menikin sitten varsin kivuttomasti, Puolan puolella tahtoi nähdä passin ja Slovakialaiset taasen eivät eväänsäkään liikauttaneet eli menoksi vain. Pysähdyin vaihtamaan rahaa ja ympärille ilmaantui heti iso joukko rahtareita ihmettelemään kuka kahjo sieltä tälläisellä sateella mopolla ajelee. Vaihdoin rahaa vain 20 Luiron edestä kun en ajatellut olevani kuin läpimeno matkalla. Maisemat todella upeita sateesta huolimatta.
Kellon alkaessa tulemaan seitsemän oli aika alkaa etsimään majapaikka jossa voisi hieman vaihtaa myös kuivaa ylle ja kaataa muutamat litrat vettä pois ajosaappaista. Ensimmäinen kylän ja hotellin kyltin tullessa vastaan mopo parkkiin ja kysely ettäs saisko matkamies yösijaa, kyllähän kaikki järjestyi. Mopon sai parkkiin ko.hotellin takapihallle sen seitsemän portin taakse ja suoraan keittiön ikkunan eteen. Mahtoi muuten porukalle olla näky se vettä tippuva rähjäinen motoristi.
Huone ja pyörän säilytys sitten maksoi taas muutaman pesetan enemmän kuin olin vaihtanut eli Visa taas vingahti. Olihan se mukava elämys saada lämmin suihku ja kuivat vaatteet ylle. Ajosaappaista sai tämän tästä kaadella vesiä pois. Noh sittenhän oli ihan pakko käydä olusella jottei keuhkotauti iske.
Siinä aprikoidessani mitähän sitä kurkkuunsa kaatais kun ei ollunna ensimmäistäkään tuttua merkkiä eräs kantapeikko heitti että ota tuota se on hyvää ja meikä sitten uskoi. Hyväähän tuo olut olikin ja siinä samalla alkoi päässä raksuttaa että mitä hittoa mä näillä tämän maan virallisilla painopapereilla teen kun net ei sitten kulu millään .... noh pikainen silmäys pub:n ihmislukumäärään ja huikkaus baarineidille että seuraava kierros mun piikkiin. Siinä sitten heitettiin 'Kippikest' porukoiden kanssa ja juttua riitti ... he omallan ja saksan sekoituksella minä englannin ja saksan sekoituksella.
Lasku oli mulle peräti 30 FIM, mutta yhtäkkiä pöytään alkoi sitten tulla Slovakialaista luumu brandyä vastalahjana .... oli muuten hyvää ja varsin mukavasti sekoitti nuo kengännauhat. Loppuillasta kun reissulainen kaatui punkkaan ei tosiaan ollut lenssun pelkoa.
Ajettuna 481 km.
Ajelin hiljakseen maisemia katsellakseni ja pakolliset eksymiset taas (...stnana Michelinin verkonpaino). Noh lopulta löytyi oikea tie E71 ja sitä myöten silmät ymmyrkäisenä ajellessani taas kerran pysähdys ... Suomenlipun nähtyään paikallinen sheriffi meni heti hakemaan alkometrin ja mielessä kerkesin laskemaan jo eilisen illan saldon ja huokaisin helpotuksesta ja niinhän se mittari näyttikin puhdasta nollaa niinkuin ajaessa pitääkin. Siitä sitten seurasi pakolliset turinat Häkkisestä ja Räikkösestä yms. Kehuin kaverille paikallisia maisemia ja näki että se oli sheriffin mieleen mutta matka jatkukoon.
Meni tovi ja sitten näin miten vuoristossa käy kun tukkirekasta hajoa vaihdelaatikko/jarrut? Nupista näkyi tielle vain Volvon merkki ja hieman enemmän alaspäin mennessäni pysähdyin ja katsoin taakse ja näin, että rekan vaunun ja alla olevan talon katon välillä oli vain muutama metri. Harmi ettei kerinnyt kuvaa ottamaan sillä jono alkoi taas liikumaan. Mitenköhän pärjäsivät?
Rajamuodollisuudet sitten sujuivat taas varsin mutkattomasti rahanvaihtoineen meni noin viitisen minuuttia. Jo muutaman minuutin ajon jälkeen totesin unkarilaiset ja suomalaiset täysin vedenpitävästi sukulaiskansoiksi, niin kotoisalta tuo tumpeloiden taaperrus tuntui. Budapestissä sitten alkoi majapaikan etsintä siinähän sitä sitten riitikin hommaa. Majapaikka sitten lopulta löytyi ja sinnehän oli tarkoitus jäädä kolmeksi päiväksi lepäämään.
Ajettua tuli 350 km.
Sumeg:ssa sitten oli mahtava linna keskellä tasankoa. Kuinkahan olivat sen oikein väsänneet? Helle sen kuin jatkui ja alkoi ottaa mittaa kulkijasta. Reilun vartin päästähän se sitten iski sen totutun ukkoskuuron ja saappaat taas täyteen vettä ..... onkohan tuo vesikin jotenkin oppivainen kun se kerran löytää tuon saappaan sisuksen niin se pirulainen muistaa seuraavankin kerran mistä mennä sisään?
Tuossavaiheessa ajoin huoloasemalle ja pyysin saada pari muovipussia. Kassaneiti oli ymmällään ja lopulta nenää nyrpistäen antoi pussukaiset, eikun saapas läpi ja maalarinteippiä pohkeen ja kassin repaleiden ympärille, entisen kassin reunat saappaanvarsien päälle ja taas sitten maalarinteippiä ja sehän toimi ja myöhemminkin kokeilin tuota keinoa.
Noh eikun suunta kohti länttä ja rajamuodollisuudet olivatkin varsin olemattomat. Majapaikaksi löytyi 10 kilometriä ennen Wieniä Baarin yläkerrasta huone hintaan 40 luiroa. Huone hyvä ja mopo parkkiin siihen jalkakäytävälle. Niin ja mullahan olisi sitten ollut koko baari koko yön ihan yksityiskäytössä jos niin olisin halunnut. Käppäilin siinä kylille ja ajattelin mennä ostamaan muutaman tiekartan kun alkoi jo kyllästyttämään tuon tiiliskiven suurpiirteisyys.
Noh siinä vieressähän oli marketti ja sitten kyselemään että mistäs niitä kartantapaisia löytää. Vaan eihän se käynyt että olisin sieltä ostanut .... olisi kuulemman pitänyt olla jokin kanta-asiakaskortti tms, eivät päästäneet edes sisään ilman sitä kummallista touhua.
Ajettua tuli 403 km.
Jahas sitten pääsin käymään katsomassa Aatun Kotkanpesää. Upeat maisemat.
Matkalla parkkipaikalle eräs Tsekkiläinen Skoda aiheutti 'pieniä' väristyksiä pysähtymällä keskenkainen. Onneksi reaktiot pelastivat. Näin kaverin myöhemmin bussia odotellessa ja heitin siinä sitten että osasitpa säikyttää, moottori kuulemman on vaan kaputt. Miksiköhän sitten moisella täytyy lähteä reissaamaan.
Todettakoon, että 6 km bussimatka ylös on niitä hirvittävämpiä mitä olen koskaan kokenut. Johtuen siitä, että pienikin lipsahdus tms. olisi tietänyt pientä pudotusta jolloin olisi ehkäpä kerinnyt tekemään tilinsä selviksi tai sitten ei. Ei vaan kauhu tuli siitä että oli nyt jonkun muun käsissä meikäläisen eteneminen.
Aattelimpa sitten etsiä alla olevien järvien rannalta majapaikkaa vaan sehän ei onnistunut. Köningseen rannalta olisi saanut majapaikan mutta ei vain yhdeksi yöksi ja Hinterseen rannalla oli suhteellisen täyttä ja paikasta josta sitten ajattelin kysellä vielä tarkemmin niin respa ei suostunut palvelemaan kun kello oli vasta 17.30 ja respan päivystys alkoi vasta klo 18.00. Takaisinpäin ajellessani näin sitten motoristimotellin ja ajoin pihaan. Tilaa varmaan olisi ollutkin vaan olivatten muut paikallaolijat sen verran 'töykeitä' etten edes viitsinyt mennä sisälle. Löytyipä se maja sitten paikasta jossa seinällä olevassa kuvassa isäntä poseerasi Suomen ja Norjan mäkihyppymaajoukkeen kanssa.
Kuvasta pystyi tunnistamaan nuorina Puikkosen, Kokkosen ja Yli-Anttilan. Nykäsen Matinkin nimmari siinä oli mutta kaveria ei näkynyt kuvassa, missähän Matti?
Tiet seudulla mukavia ajeltavia ja maisemat uskomattomia, siellähän olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan. Nyt olisi sitten jo ajateltava takarenkaan vaihtoa.
Ajettu 412 km.
Palvelu \c:stä kun kyselin keltaisia sivuja niin elämäänsä läpeensä kyllästynyt respa sanoi ko. luetteloiden löytyvän huoneesta. Vaan kun ei löytynyt niin eikun alas kysymään taas niin jonkin aikaa kesti ennen kuin neitokainen sai koottua itsensä ja laahustettua muutaman metrin matkan jotta sai heitettyä vaivoin tiskille luettelot.
Noh sittenhä tuo löytyi osoite BMW:lle ja kysellessäni ajo-ohjeita likka oli katkaissut yhteyden korviinsa ja tuijotti vain mitään näkemättä eteensä. Noh lähdin käyskentelemään kaupungille jo täysin kyrpiintyneenä sain sieltä tiedusteltua (kaverilta joka työskenteli BMW:lle ja ajeli C1:llä) summittaisen suunnan josta päin sitten huoltopaikka löytyikin.
Aikaisin illalla koisimaan kun ei ollu aikavarausta niin pitää mennä ajoissa jotta saisi omansa ujutettua johonkin väliin. Hetken torkutta sitten heräsinkin kun naapurihuoneen oveen kolkutettiin ja lujaa. Kuului hirveä posmitus kun kaksi Tatjanaa? meni viihdyttämään naapurihuoneen herraa.
Se joka tuntee minut niin tietää etten herää mitenkään helposti jos olen saanut unenpäästä kiinni. Siinä sitten pakkokuunneltiin puoli viiteen kun herra sai hommansa tehtyä ja ämmillä riitti puhuttavaa koko helvetin homman ajan. Äijä vain huokaisi perinteisen shööninsä ja ladyt sitten kopistelivat matkoihinsa.
Miten noinkin kalliissa hotellissa voi olla niin olemattomat seinät ja vielä olemattomampi äänieristys. Loppu huipentumana oli, että klo 07:00 portieeri ryntää mun huoneeseen selittäen että jokin matkalaukku on kadoksissa. Totesin kaverille ettei tällä mitään matkalaukkuja ole ja että alas nyt kalppia siitä, eli pinna varsin kireällä allekirjoittaneella. Mitä jos olisin nukkunut vielä silloin ... mitähän olisi hävinnyt? Onneksi olin ylhäällä jotta ehtisin huoltoon ajoissa.
Ajoa 266 km.
Huoltotöiden ajaksi sain jättää ajokamani lukittuun kaappiin ja ilmaisen metrolipun metroon jottei tarvitse roikkua koko päivää siellä heidän jaloissaan, neljäs positiivinen pointti.
Tulin ajoissa takaisin ja katselin hieman ympärilleni ja otin muutaman kuvan, johon vieressä ahertava talkkari totesi että ihme että sait ottaa kuvat ja että talon toisella puolella kuvaaminen on ehdottomasti kielletty. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt miksi, mutta kun hain pyörän talon toiselta puolelta ymmärsin heti miksi ..... siellä oli ihmiset sitten pyöriä silmin kantamattomiin ... noh melkein. Ja se pahin katkeruuden paikka oli kun katselin myytävien pyörien hintoja. Se mitä olin maksanut omasta vm 94 olevasta boxeristani olisi riittänyt uuteen K1200 RS:n ja jäljelle jäänyt vielä mukavasti käyttörahaakin. Pirkuleen rahanahne valtio.
Paljon net tuolla Saksanmaalla ajelevat noilla C1:llä.
Huollosta päästyäni ajoin vain 76 km kun oli niin pirun viileätä vain +38 heti aamusta.
Muutama asiakas osasi sen verran englantia että tarjoilija joka oli ymmällään tajusi toimia. Tunti siinä meni että toimintakunto palasi, hetkeen ei edes sormet taipuneet pullon ympärille jolloin sisältä ehätti rouvashenkilö kaatamaan vettä niskaan. Siihen sitten laahusti vanha papparainen joka osasi englantia. Ensitöikseen hän kysyi olenko Texasista johon sain sanottua, että kyllä sitä Suomesta ollaan. Papparainen tähän että hyvä jos olisit Texasista niin hän ei ymmärtäisi englantia yhtään.
Kertoi olleensa sodan jälkeen jenkkien kanssa yhteistyössä ja jopa käyneensä Texasissa. Se miksi nyt ei suostuisi puhumaan Texasilaisten kanssa jäi kysymättä, kun periaattena on etten kysele sillä kyllä toinen kertoo sen jos minun on tarvis asiasta jotain tietää. Lähtiessäni pappa kätteli minua jolloin näin surkean numerosarja tatuoinnin hänen käsivarressaan, liekö ollut nuorukaisena noilla leireillä joilta vain harvoilla oli paluulippu elämään.
Se laitakaupunginosa jossa elvytin itseni henkiin oli todellista laitakaupunkia. Mitä tästä opimme .... kaikki huonoissakaan elinympäristössä elävät eivät ole rosvoja ja sielläkin autetaan avun tarvitsijaa. Kiitos näille tuntemattomiksi jääneille "pelastajilleni". Toki osoitin kiitokseni muutenkin kuin rahassa ennen lähtöä.
Noh ei muuta kuin takaisin Saksaan ja muutaman kymmenen kilsan päästä löytyikin yöpymispaikka varsin mukavasta paikasta kohtuu hintaan eli 35 luiroa yö. Motellin nimi vaatimattomasti oli Napoleon. Keittiö oli ykkösluokkaa, mutta niin oli hinnatkin. Kyselin pientä iltapalaa ja likka toi pöytään mielettömän kasan ranskalaisia ja pari mieletöntä pihviä, minkähänlainen heidän ruokamääränsä on isoon nälkään?
Ajettu 467 km.
Tarben-Trarbach:n saapuessani katselin ensin sopivaa levähdyspaikkaa, mutta muutinkin mieleni ja kysyin paikallisesta josko on vapaita huoneita.
Jo Pubin eteen pysähtyessäni siinä terassilla oleva pariskunta tervehti, ja eihän se vasta tervehdys mitään maksa. Kävelin sisään ja kyselin huoneen hintaa, tuntui kohtuulliselta 35 luiroa ja kun päätin jäädä niin isäntä sanoi, että siihen kuuluu myös tervetuliaismalja omasta valkoviini tynnyristä. Itse en ole mikään viinin ystävä, mutta olipa todella hyvää puolikuivaa valkkaria, vei sopivasti janon.
Noh menin ulos terassille ryypiskelemään tervetuliais maljaa jolloin em. pariskunnasta herra kyseli että olenko kenties britti? Kohteliaasti kerroin hänelle olevani Suomesta, johon herra että he ovat lomailemassa olevia Skottilaisia ja hän luuli kun kuuli mongerukseni että olen myös britti.
Parhain valkoinen valhe tähän mennessä mikä on heitetty meikän vajaavaisesta englannintaidosta. Mies pyysi anteeksi että häiritsee minun rauhaani, johon totesin että ihan mukava rupatella joskus kun on mopolla yksin liikenteessä. Noh Skotti kääntyi vaimonsa puoleen että kuulitko kaveri on skandinaaviasta yms. Seuraavaksi meni juttu meni sitten matkani yksityiskohtiin eli missä olen käynyt ja minne menossa, mukavan leppoisaa. Tuokion kuluttua Herra sitten ilmoitti, että heidän on nyt lähdettävä jokialukselle jotta pääsevät omaan hotelliin alajuoksulle nousi ja herrasmiesmäisesti kätteli hyvien matkojen toivottamiseksi. Todella miellyttävä pariskunta, itselläni teki mieli kysäistä herralta muutamaa asiaa, mutta annoin olla, koskapa kunnioitin hänen yksityisyyttään. JA miksi sillä kaveri oli kuin aivan ilmetty tunnettu elokuvasankari joka on esittänyt monissa toimintaleffoissa pääosaa, niin ulkoisesti kuin äänellisesti. Tämä samainen herra tunnetaan myös kiihko Skottilaisena.
Kun talon emäntä huomasi että olen Suomesta tuli hän kertomaan ruotsiksi olleensa jossain vaiheessa töissä Maarianhaminassa ja Jouluaaton aattona Inarissa. Siinä sitten ihmetteli että mitenkä olin heidät löytänyt, niin kerroin että tuolta tietä myöten vain tulin niin emäntä tokaisi isännälle että kato nyt tuossa on tyypillinen suomalainen ettei net pelkää liikkua ilman opasta yms. Hmmm niin ja sitten tuli taas sen kunniaksi muutama juoma kun kerran olin ensimmäinen Suomalainen motoristi joka heille on majoittunut. Tosin samassa paikassa joku Suomalainen tunnettu muotisuunnittelija järjestää vuosittain komeat päivälliset musiikkineen ja pukujuhlineen.
Traben-Trarbach itsessään on 6500 asukkaan kylä mutta huikeissa maisemissa. Suosittelen.
Siinä ohi ajaessani ryntäsi eräs tyttönen keskelle katua kädet levällään, että HALT ja samassa hyppäsi taakse istumaan ja viittoili eteenpäin ja mongersi jotain saksaa. Noh ajattelimpa että likka haluaa tuonne linnalle kyydin, noh mikäs siinä, mutta mitä vielä puolessavälin oli hotelli helpotuksia ja ilmeisesti olut vain pyrki ulos. Siinä kun likka hyppäsi pois kyydistä niin huomasin hänellä olevan M.Schumacher-paidan päällään johon tokaisin että ompas sulla ruma paita. Nyt kyytiläinen tajusi, etten ole saksalainen ja heläytti että sori vaan mutta kun hänellä ei ole muutakaan päällä. Pakkohan tuohon oli jatkaa että en usko, ja siihen samaan net aina menevät, lopulta mun oli ihan pakko uskoa ;-)
Majapaikaksi sain kahdeksi ensimmäiseksi yöksi todella edullisen huoneen vain 23 luirolla yö 10 kilometriä radalta, miinuspuolena oli nuo kolhoosi vessat ja suihkut, mutta kyllähän se telttailun voitti ja oli halvempaakin. Niin kun oli varsin suuri sateen uhka niin siksi se voitti telttailun. Viimeisille öille oli jo etukäteen varattuna Andernach:ssa huone.
Ajettua tuli 371 km.
Tarkoitus oli ajaa Haaparannan kautta kotio. Noh Kölnissä tuli sitten eka huti eli vika kaista tiellä 59 vei jonnekin ja sehän kesti niissä ruuhkissa ennenkuin pääsi takaisin 59:lle Seuraava este oli mielettömät ruuhkat moottoritiellä ja taas aikaa tärveltyy. Kaiken kruunaava ukkossade ennen Bremeniä ja siellä sementtiasfaltilla vie mieltä alas.
Noh päätimpä että ajan mitä ajan ja pääasia on että itse selviän ehjänä ja hengissä kotio kaikki muu on turhuutta.
Vihdoin sade lakkaa ja matkakin alkaa luistamaan. Sitten ennakkoon tehdyn matkasuunnitelman mukaan otin liittymän 44 kohti Tanskaa ... tai siis ainakin niin luulin.... kele eikun syömään Macciin Stadissa ja taittelin kartan huisin .... ja siitä alkoi sitten meikäläisen suunnistelu auringon mukaan ja löytyipä se E45 Tanskaan paremmin kuin minkään helskutin kartan avulla. Tanskassa sitten Frederician kohdilla olin juuri sopivasti ohittamassa kun olisi pitänyt olla oikenpuoleisella kaistalla jota myöten olisi päässyt Kööpenhaminaan ... noh taas tuli 20 kilometriä sivujuoksua, mutta olikin sitten se viimeinen ....onneksi.
Mitä lähemmäksi tulin Köpistä alkoi ilma viilentyä, Isonbeltin sillan jälkeen oli pakko pysähtyä kaffille ja laittaa lisää päälle. Oli muuten tuo silta varsin mieleenpainuva. Ilta alkaa hämärtyä kun reissumies saapuu Malmö:n, nyt on jo tosi kylmä. Tässä vaiheessa alkaa herätä ajatus josko sittenkin ottaisi sen E4:n kohti Tukholmaa, tämä vaihtoehtohan antaisi sen mahdollisuuden että jos alkaa väsy painamaan liikaa niin aina voi ottaa laivakyydin kotimaahan.
Niin ja sitten viimetingassahan tuo päätös tuli tehtyä ja E4:sta ylös. Nyt oli jo tosi hämärää ja ilma kylmää oli satanut ja muutenkin lämpötila oli matalalla. Vasta Lindköpingin kohdalla näin lämpömittarin +8 astetta ja ilma sateen jälkeen kosteaa kuin mikä, ei ihme, että hampaat löivät yhteen kilvan kalisten boxerin venttiilien kanssa. Lindköpingissä (siis niillä main) sattui sitten koko reissun ainut terveyttä todella uhkaavin tilanne.
Siinä on E4:n remontissa ja alaspäin menevä liikenne on ohjattu viereiselle kaistalle. Kaistojen väliin oli laitettu noita n.metrinkorkuisia pujottelukeppejä ja pientareen puolella tasaisin väliajoin peltipönttö josssa vuoronperään ohituskieltomerkki ja 70 nopeusrajoitusmerkki. Taakse ilmestyy auton valot ja kaveri pyytää valoilla ohitusmahdollisuutta, yritin katsella mahdollista väistöpaikkaa, mutta oma nopeuteni oli jo 80:n nurkilla ja tienpinta uutta asfalttia ja märkää sateen jäljiltä. Pientareen valkoinen viiva juuri maalattu ja märkänä liukas eli en halunnut enää tässä vaiheessa ottaa mitään riskiä. Seurasi jo toinen valojakso, johon heilautin kättä jotta kaveri tietää minun huomanneen, vaan eipä pinna pojalla kestänyt. Pakko oli lähteä niiden pujottelukeppien välistä vastaantulevan puolelle ja kiihdytys minun kohdalle jolloin liinat kiinni ja päälle. Kyllä siinä heräsi klo 02:00n aikoihin todella nopeasti ja onneksi refleksit toimivat vaikka jonkin aikaa aikaisemmin olin jo hieman epäilevällä päällä. Siinä niissä sekunnin murto-osissa näin auton sisälle, että kaksi nuorta "vaaleaa" viikinkiä siellä istui, tiedä sitten oliko turkkilaisia vai kurdeja, mutta sen tiedän mitä heillä oli päässään. Takaa tuleva rekkakin jo ilmaisi moisesta mielensä.
1300 kilometriä takana .... hei ei tää niin kivaa ole enää. Tukholma lähestyy aurinko alkaa nousemaan ja suoraan naamalle tietty. Tuossa näkyi peuran vasa vasemmalla syömässä kaurapellossa, jossain lähellä varmaankin on sitten emokin, alkaa jo meitsi hyräillä kypärän sisällä että 'hirvi älä tule tielle ...jne.'.
Tukholmassa Sollentunassa sitten oli pakko jo tankata ja kun Kapellskärin oli enää lyhyt matka ja huoltoaseman henkilö/asiakaskunta tuntui olevan suhteellisen mukavaa otin heiltä jo lopetusilmoituksen todistajailmoitukset. Eli se oli sitten siinä SS1000 ajettuna 1751 km +/-.
Kapellskärissä siten odottelin puolisen tuntia, että lipunmyynti aukeaa. Vaan eiväthän myyneet minulle lippua. Kuulemman autopaikkoja oli vapaana 32 kpl, mutta he eivät voineet myydä nyt minulle vielä lippuja kun systeemit olivat lukkittuina jo, kun lautta lähtee ihan kohta (11.30), eli eikun jonoon vaan. vartin yli 11 sitten sain lipun sekä itselleni että mopolle. vapaita autopaikoja näytti olevan vain 4, näinköhän Affenanmaalaisilla on etuosto-oikeus noihin vapaina oleviin paikkoihin joita ei voida myydä muille kun lipunmyyntisysteemit ovat lukossa?
Vikinglinella pulaa tarvikkeista? Sillä kunnollista liinaa ei löytynyt firman puolesta onneksi tankkilaukussa oli pari omaa mukana. Miten nuo mopot pysyisivät pystyssä muutamalla peukalonpaksuisella muovinarullaa?
Noh pääasia oli että mukaan päästiin ja hyttipaikkakin järjestyi. Hytti konehuoneen? vieressä, mutta siinä oli sänky. Muutaman tunnin tirsat ja heräsin Maarianhaminassa, siinä sitten ryömittiin syömään perinteiset muusit ja lihapullat ja takaisin punkaan.
Seuraava muistikuva oli kun siivooja kohteliaasti ilmoittaa että hyttisiivous on alkanut jo ja Turkuun on enään puolitoista tuntia aikaa. Oli se upeata katsella kun kotimaan ranta lähestyy. Lautalta kun pääsi niin se ei kauaa kestänyt kun reissulainen oli kotona ja SAUNASSA. Tosin mikä mahtava vastaanotto ... heti haukuttiin pystyyn ja kaadettiin nurmikolle, naaman pesu ja muutama isku käpälällä elikkä sitä koiranpennun riemua oli mahdoton hillitä ja täytyy myöntää että itsekkin oli hieman kaivannut tuota karvaturrin vilpittömyyttä ja iloisuutta.
Sen pituinen se, eli 6455 km kahdessa ja puolessa viikossa joista kolme päivää mopo oli liikkumatta Budapestissa ja neljäpäivää minimaalisilla kilometreillä Nurburgringillä.